Saha Tulosta

 

Sahan toiminta täyttää 20 v. 2011!

 

Hirvikosken tilalle perustettiin v. 1991 Harvalan saha Ky toisen osakkaan kanssa. Vuonna 1994 saha siirtyi yksin tilan omistukseen.

Nykyinen saharakennus rakennettiin v. 2000 vanhan tuhouduttua tulipalossa samana vuonna. Rakennusta on nyt laajennettu ja aloitettu myös höyläystoiminta v. 2005.

Sahan toiminta jakaantuu rahtisahaukseen ja höyläykseen sekä valmiin puutavaran myyntiin suoraan asiakkaille. Asiakkaina ovat lähiseudun metsänomistajat, rakentajat ja mökkiläiset. Alihankintana tehdään puutavaratoimituksia myös yrityksille.

Sahauksessa on käytössä v. 2000 hankittu Kallion Konepajan KARA –pyörösaha. Höyläys suoritetaan seitsemän kutterisella JONSERED –höyläkoneella.

Sahan oheistuotteet kuten sahanpuru, kutterilastu ja sahauspinnat menevät myös myyntiin. Keväällä valmistetaan koivuklapeja lähinnä tilauksesta. Yhteistyökumppanin kautta käsintehdyt hirsityöt; ulkokalusteet, grillikatokset, puusuojat, savusaunat sekä mökit.

Tutustu sahan toimintaan

Tilan matkailuasiakkaille on sahan toiminnan esittelyä.
Sahalla järjestetään vaikkapa metsurinsaappaan heittokisa tai puulajien arvuuttelua ym.
Entä millaista on pelletti, hake, kutterinpuru, sahanpuru tai parkki?

saha

 
"Lämminhenkinen ja kodikas paikka, jossa asiakas tuntee olevansa talonväen vieraana."